Konsensuspäätösten ”hyvyydestä” on puhuttu jopa pääministerin suulla. Ääripäänä on vallankäyttäjän autoritäärinen päätös, jonka huono puoli on, ettei kaikkien osapuolten osaamista, näkemyksiä ja arvostuksia huomioida. Siksi myös toimeenpanossa esiintyy ongelmia. Nähdäkseni yleinen käsitys tällä hetkellä on, että konsensusta kuitenkin pidetään parempana, vaikka siihen liittyy haasteita. Haluaisin käsitellä hieman näkökulmia, joilla konsensuksen haasteita voidaan ratkoa.
Konsensuspäätöksiä tehdään yleisesti erilaisissa hallituksissa, johtoryhmissä, työryhmissä, tiimeissä ja muissa elimissä, joissa asioita ratkotaan yhdessä. Näkemykseni mukaan suurin haaste tulee siitä, että eri osapuolilla on erilaisen politiikan, edunvalvonnan, filosofian tai arvomaailman lisäksi erilainen tietopohja päätöksentekohetkellä. Erilainen tietopohja aiheuttaa sen, että samoista asioista on erilaisia lukuja, tietojen luotettavuutta epäillään, on epäselvyyksiä miten laskelmat on tehty tai mitä ennustamismenetelmiä on käytetty. Mitä pienempi yhteinen tietopohja on, sitä enemmän keskitytään tiedon oikeellisuuteen eikä päättämiseen. Päätöksenteko hidastuu, keskittyy pienimmän yhteisen nimittäjän hakemiseen ja näin vaikuttavuus pienenee.
Miten voimme kasvattaa yhteistä tietopohjaa? Sekä yksityiset että julkiset organisaatiot voivat ottaa tieto-omaisuutensa parempaan hallintaan esimerkiksi kuvaamalla tiedot käsitemallin avulla, jolloin kukin tieto saa sisällön ja merkityksen myös suhteessa muihin tietoihin. Näin tehdään myös kumulatiivisten tai erilaisten laskelmien synnyttämien tietojen osalta, jolloin myös laskentakaavat kuvataan ja dokumentoidaan. Tällaisen käsitemallin luomiseen menee osaavan konsultin avustuksella tyypillisesti 6-12 kuukautta. Käsitemallin pohjalta voidaan rakentaa tietovarasto, jonne kaikki relevantti tieto kerätään. Sitten vaan sovitaan, että päätökset pohjautuvat yhteiseen tietopohjaan.
Lähes kaikki suuremmat organisaatiot ovat rakentaneet tietovaraston tai jopa useampia, mutta tyypillisesti lähtökohtana ovat olleet rakentamishetken tarpeet. Projektissa on usein ollut paljon työtä ja projektin kesto on voinut olla vuosia. Kun tietotarpeet ja -rakenteet ovat muuttuneet kaiken aikaa, syntynyt lopputulos on alkanut vanhentua jo rakennusprojektin aikana. Viimeistään 3-5 vuoden kuluttua tietovaraston ajantasaisuus on laskenut merkittävästi. Kun tietovarastossa on epäoleellista tietoa, kohtaamme taas konsensuksen haasteet osapuolten tuodessa jäsentymätöntä, omia tarkoitusperiä palvelevaa, uutta tietoa tietovaraston ohitse. Yhteinen tietopohja on siis murentunut.
Uudet työkalut mahdollistavat tietovaraston rakenteen automaattisen päivittämisen ja pitämisen relevantilla tasolla hyvin pienellä työllä. Tämä on nykyään erityisesti tarpeen, kun uusia tietolähteitä syntyy kiihtyvällä tahdilla esim. organisaatiomuutoksista, internetistä, sosiaalisesta mediasta, esineiden internetistä tai vaikkapa julkishallinnon avatessa omia tietojaan muiden organisaatioiden käyttöön. Tietovarastot olisikin syytä uusia pikaisesti ja rakentaa ne automaattisiksi ketterää päivitysprosessia hyödyntäen. Kun tietovarasto on ajan tasalla, sieltä saadaan helposti yhteiseen tietopohjaan pohjautuvat tiedot päätöksentekijöiden käyttöön. Hyvällä yhteisellä tietopohjalla konsensuspäätökset paranevat paljon. Faktoista on helpompi sopia kuin fiiliksistä.
